The end.

Pitkä ja tuskallisen podinnan jälkeen päätin lopettaa tämän blogin. Tätä lukee liian moni tuttu. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli että pystyisin kirjoittamaan tänne kaiken mitä päässäni pyörii, en pysty siihen enää.

Anteeksi. 

Nämä eivät ole hyvästit, tapaamme vielä bloggerin ihmeellisessä maailmassa luultavasti. Ehkä, en tiedä. Toistaiseksi kuitenkin heihei ja pitäkää itsestänne huoli♥

Rakkaudella Nanami

Minulla on ollut mahtavat pari päivää hyvän ystäväni J:n kanssa! Hän on aivan huippua seuraa ja hänen kanssaan pystyn olemaan täysin oma itseni. Olemma ravanneet kirjastoissa etsimässä seuraavaan cossiin kaavoja. Ärsyttävän vaikeaa etsiä kaavoja vekkihameesta sekä topista. Tuntuu lähes mahdottomuudelta. Noh, on meillä vielä 3 viikkoa aikaa Traconiin. Toivottavasti saamme jotain aikaan ja toivottavasti minun otsahiukseni kasvavat tarpeeksi paljon siinä ajassa. Paras ystäväni leikkasi ne vähän liian lyhyeksi. Onneksi hiukseni kasvavat nopeasti..


Stressaan nyt jo koulun alkua. Heti ensimmäisenä päivänä on Vompattia ja kurssina ah niin ihana suullinen viestintä. Minä en todellakaan ole tulossa pääsemään sitä läpi, en voi päästä sitä läpi, koska en uskalla puhua enää luokan edessä. En niiden kertojen jälkeen kun tuo luokka on nauranut minulle. Ahdistaa jo ajatuksin puheista ja ryhmätöistä. En halua saada paniikkikohtausta luokan edessä, se riittää että olen saanut niitä liikuntatunneilla ja joutunut poistumaan tunnilta pukuhuoneeseen rauhoittumaan. Toivottavasti tästä tulee parempi vuosi. Ehkä pääsen äidinkielen kurssista läpi.. Toivottavasti ainakin.

ps. molemmat kuvat olen itse ottanut, kaunis käsikoru systeemini on ihan huippu kuvattava :DDDD

What should I do?

Ensimmäinen päivä 18-vuotiaana takana. Se oli yksi parhaista, mutta samalla yksi huonoimmista. Parhaista koska aloitin päivän Uniklubin keikalla mahtavassa seurassa. Kiitos Aivopotilas ja hänen äitinsä♥ Heidän ansiostaan ylipäänsä pääsin sisälle, eikä tarvinnut vaihteeksi istua paikan portailla ja yrittää nähdä jotain ikkunasta. Toinen mahtava asia on se että kävimme parhaan ystäväni kanssa baarissa, tosin se meni vähän vituilleen, sillä näin erään todella mukavan ihmisen siellä. Hän oli aiheuttaa minulle paniikkikohtauksen, jos olisimme olleet siellä vähänkin kauemmin olisin saanut sen. Tärisin ja hyperventiloin vaikka miten kauan, vieläkin vähän tärisen kun ajattelen asiaa. Miten joku ihminen voi vaikuttaa niin pahasti minuun? En ymmärrä miksi pelkään kyseistä ihmistä niin paljon. Miksi juuri hän oli samassa baarissa kanssani.. Miksi juuri minun piti nähdä hänet.. En jaksa ymmärtää, vituttaa, masentaa ja ahdistaa koko helvetin asia.

Kaiken tämän päälle sain kuulla että olen särkenyt hyvän ystäväni sydämen. Ihana kuulla ettei hän halua puhua minulle enää, koska satutan häntä niin paljon. Mitä ihmettä olen oikein tehnyt? En jaksa enää ymmärtää. Miten onnistun särkemään kaikkien sydämen? Olenko oikeasti niin mean biatch että saan tuon aikaan, vai mistä kiikastaa. En ymmärrä, en edes tiedä haluanko ymmärtää.

Minä niin toivoin että vihdoinkin menisi hyvin, mutta ei. Ei pitäisi unelmoida hyvistä päivästä, kun ne nähtävästi menevät päin helvettiä. Rupeaa pikku hiljaa tuntumaan ettei minun edes kuuluisi olla iloinen tai nauttia elämästä. Mutta ei, kaikki menee kuitenkin vituilleen. Olen niin helvetin kyllästynyt olemaan tälläinen.

Taidan mennä nukkumaan, tästäkin postauksesta tuli todella sekava. Pahoittelen, pistetään se humalan piikkiin ja sen että olen aivan vitun sekaisin ja pää hajoaa..

Viimeinen päivä alaikäisenä. En haluaisi täyttää 18 vielä, en ole valmis aikuistumaan ja ottamaan niin isoa vastuuta jota äiti minulle on tyrkyttämässä. Haluaisin vielä edes hetken verran olla lapsi ja pistää äidin huolehtimaan raha-asioista ja sen sellaisista. En tunne itseäni tarpeeksi kypsäksi täyttämään 18. Minua oikeastaan pelottaa hieman, en tiedä miksi, mutta niin vain tekee. Pelkään että äiti kyllästyy minuun ja heittää pois, sillä eihän hänen tarvitse katsoa naamaani ja hänellä on täysi oikeus heittää minut pellolle.

Vanha psykologini soitti minulle viime viikolla ja kyseli kuulumisia. Olin todella hämmentynyt asiasta, mistä hän on edes saanut uuden numeroni. Lopetin hänellä käynnit vuosi sitten, emme tulleet toimeen ollenkaan ja nyt hän soitti. Selitti jotain, että lähete on kiertänyt ympäri Suomea ja vasta saapunut heille. Olin jo unohtanut koko lähetteen. Ensi kuussa on aika hänelle, en tiedä haluanko mennä, mutta ei siitä ainakaan haittaa olisi, välttämättä. En tiedä, näkee sitten myöhemmin.

Anteeksi että en päivitä mitenkään säännöllisesti, minulla on ollut kaikkea tässä kesällä. Yritän päivittää useammin.

Viime viikonloppuna oli Animecon. Asuni sai todella paljon kehuja, omasta mielestäni se oli huono. Jotkut sanoivat että olin conin paras Itachi ja eräs ystäväni sanoi että olen paras Itachi jonka hän on koskaan nähnyt. Olen toki otettu, mutta conissa oli paljon parempia samaa hahmoa cossaavia. Minulla oli kaikenlisäksi liian lyhyet hiukset ja ponnarinauha oli väärän värinen, paidasta puuttui kaksi osaa ja takki repesi helmasta niin pahasti ettei sitä voi enää korjata. Mutta muuten oli täydellinen viikonloppu. Sain paljon uusia kavereita ja yhden todella hyvän kaverinkin onnistuin löytämään.

Ajattelin että voisin julkaista täällä muutaman kuvan cossistani, sillä edes paras ystäväni ei tunnistanut minua niistä, mutta jos tunnistatte minut niin hyshys :) Olen tuo lyhyempi, oikeasti olen Kisamea pidempi, mutta kuvaa varten laitoin polvet koukkuun, sillä Itachi on oikeasti lyhyempi. Hieno ihminen tuo Kisame, harmi etten muista enää hänen nimeään.

Fiilikset ovat olleet hyvät tässä jo pidemmän aikaan, toki on niitäkin päivä kun fiilikset ovat vähemmän hyviä. Mutta onneksi niitä on vähemmän. 

Ajattelin tässä että kun teitä lukijoita on jo noin suuri luku niin voisin tehdä jossain vaiheessa kysymys postauksen. Niitä on tosi monessa blogissa, niin olisi kiva saada tännekin jotain uutta. Eli: kysykää mitä tahansa, en vastaa välttämättä kaikkiin, mutta yritän vastata mahdollisimman moneen.

Eilinen oli henkisesti ja fyysisesti raskain päivä aikoihin. Se oli myös samalla yksi ihanimpia. Olin katsomassa Bring Me The Horizonia Ruisrockissa. Eturivi ja keskellä, mahtava paikka siis. Mutta sain paniikkikohtauksen ensimmäisen kappaleen aikana, itkin, en saanut henkeä, yritin riehua ja niellä kyyneleitä. Koko keikka meni tuossa. Yhdessä kohdassa en voinut kuin itkeä ja yrittää haukkoa henkeä. Järjestyksenvalvojat tulivat todella monta kertaa kysymään vointiani ja yrittivät saada minut pois yleisöstä, mutta en antanut nostaa pois. Halusin väkisin katsoa bändin loppuun. En tiedä mikä sai minut jäämään siihen kitumaan, vaikka olisin hyvin vain voinut mennä pois ja antaa tilaa muille jotka pystyivät riehumaan, kun itse lamaannuin täysin ja yritin saada vain henkeä. Mutta silti se oli aivan upea keikka. Ottaisin eilisen takaisin vaikka heti jos saisin. Oli kyllä upea keikka. Pojat vetivät hienon setin ja kaikki lempikappaleeni. Ainiin, yksi järjestyksenvalvoja antoi minulle henkilökohtaisesti settilistan. Hän oli hieno mies. Keikalta jäi muistoksi todella kipeitä mustelmia ja kipeä niska. Mutta ei se mitään. Hyvä keikka. Kiitos seuralle♥

Keikan jälkeen kuitenkin koin ehkä maailman randomeimman kokemuksen. Eräs ripari kaverini tuli halaamaan minua ja kysymään miksi näytän niin kuolleelta. Nyt olen tämän päivän puhunut hänen kanssaan facebookissa. Riparilla sain hänestä kusipään vaikutelman, mutta nyt kun olen hänen kanssaan kinannut facebookissa pokemoneista ja se eilinen halaus muutti kyllä vaikutelmani täysin. Hän lupasi tehdä minulle tatuoinninkin. Ihan mukava ihminen. Se halaus oli kyllä todella todella mielenkiintoinen.

Pitäisi huomenna mennä laivalle. Onneksi pääsen Tukholmaan ostoksille. Saan vihdoikin cossista puuttuvat tavarat ja muutenkin taas uusia tpaitoja ja koruja. Sekä tuhlattua kruunut jotka jäivät talvesta. Tukholma on muutenkin todella kaunis kaupunki. Voisin jopa muuttaa sinne.

Anteeksi että postaukseni ovat huonoja näin kesällä, mutta mitään ei oikein koskaan tapahdu ja ei oikein innosta päivittää mistään turhanpäiväisestä.

Tänään piti olla erakoitunut päivä, mutta eilen sain viestiä hyvältä ystävältäni, että voiko hän tulla meille yöksi. Tietenkin lupasin, että hän voi tulla meille. Sosiaalisuus nousee korvista ulos, haluaisin yhden päivän jolloin voisin vain olla kotona yksin eikä tarvitsisi katsoa kenekään naamaa eikä kuulla minkään muun kuin Bill Kaulitzin ääni. Oi kyllä, rakastan Tokio Hotelia, ei siitä enempää. Odotan että olisi jo kahdeskymmenes päivä, muu perhe lähtee mökille toiselle puolelle Suomea. Saan siis olla yksin ja linnoittautua omaan huoneeseeni, vetää verhot ja ovi kiinni, muurautua sänkyyn ja nukkua kaikki univelat pois. Tosin, naapurissa on remontti ja he aloittavat joka helvetin aamu yhdeksältä ja lopettavat joskus illalla. Poraus kuulostaa siltä että katto putoaa kohta päälle ja seinässä on pian helvetin iso reikä.

Tein yksi päivä tuollaisen jännän jutun kaikista arvista mitä kehossani on, ajattelin että sen voisi laittaa tänne. Minulla oli todella hieno idea blogiin, mutta en uskalla laittaa vielä pärstääni tänne. Ehkä joskus. Mutta nyt menen ulos ottamaan aurinkoa. Haluan saada väriä valkoisiin jalkoihini.

One happy, lost in the ground

 

Eilen oli aivan ihana päivä Pridessä. Ihanin päivä pitkään aikaan. Tunsin kuuluvani johonkin. Sää suosi meitä oikein kunnolla. Oli tosin hieman turhan kuuma, mutta ei se haittaa. Mahtavaa silti oli. En osaa sanoin kuvailla eilistä. Se oli vain täydellinen. Seurakin oli aivan mahtava.

 

 Harmittavaista että äitini ei voi sietää sitä että olen lesbo. Sain aivan kamalat huudot aamulla häneltä. En saa kertoa sukulaisille suuntautumisestani enkä saa korjata sitä jos joku luulee minua heteroksi ja lässyttää pojista, kuten isäni sanoi. Onneksi isä on puolellani edes vähän. Hän on suvaitsevaisempi kuin äiti. Mutta hänkään ei kuitenkaan täysin hyväksy sitä. Onneksi edes vähän enemmän kuin äiti. Lupasin kuitenkin porukoille etten kulje "V***n lesbo" paita päällä heidän työpaikallaan. He eivät halua nauruja niskaan siitä että heidän tyttärensä on lesbo. Sehän on valtava rikos. Äiti saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ainiin, eihän hänen mielestään lesbot ole edes ihmisiä. Unohdin. Välillä tuntuu että heterona olisi paljon helpompaa, ehkä silloin äitikin rakastaisi minua enemmän.

Eilen tuli naurettua enemmän kuin moneen viikkoon. Minulla oli aivan mahtava päivä. Töissäkin oli mukavaa, vaikka jouduinkin järjestämään kirjahhyllyn uudestaan. Työntekijät ihastelivat työtäni. Olin laittanut yhden hyllyn kirjat numerojärjestyksee, sillä kirjoissa oli sopivasti numerot, yksi hylly on aakkosjärjestyksessä ja loput koko järjestyksessä. Tietenkin lastenkirjat erillään tieto- ja opetuskirjoista.

Tänään on luvassa myös mahtava päivä immeisten kanssa!

Harmikseni huomasin juuri että on kamala kiire joten laitan loppuun muutaman kuvan. Löysin sattumalta tosi ihania kuvia joten laitan ne tänne perään.

Hyvää juhannusta kaikille!

Ohhoh, jo 42 lukijaa. Kiitos!!

Olen lupaillut teille joskus että kirjoitan lapsuudestani ja nyt minulla olisi pieni inspiraatio kirjoittamiseen, mutta kerron toki ensin kuulumisia.

Olin tosiaan viikonlopun hyvänystäväni luona. Oli aivan mahtavaa! Kävimme uimassa vaatteet päällä, elokuvissa, syömässä ja lagattiin. Onnistuin itse myös menemään miesten vessaan, jopa tarkoituksella. Olin sinä päivänä bindannut ja muutenkin sinä päivänä näytin aika paljon pojalta. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. En ole todellakaan ikinä enää menossa.. Se oli oksettavaa ja erittäin traumaattista. Paperia, kusta ja paskaa seinillä asti. Kiesus. Yksikään mies vessasta lähtiessään ei pessyt käsiä. Hyi yök. Herrat vessassa katsoivat minua oudosti kun pesin käsiä ja laitoin vielä saippuaa. Kiroilin varmaan ääneen kun paperi oli loppu... Mahtoi heitä naurattaa. Onneksi äänestäni ei tunnista kumpaa sukupuolta olen ja minua myös luultiin pojaksi. Mutta siis viikonloppu onnistui täydellisesti.

Sitten siihen lapsuuteen.

Olin ensimmäiselle luokalle mennessä ollut aina hyvän tuulinen ja pirteä. Nauroin ja hymyilin pelkästään, oli todella harvinaista että kiukuttelin tai olin pahalla tuulella. Sitten alkoi se koulukiusaaminen, en ensin välittänyt siitä, mutta se silti söi sisältä. Eniten se sattui kun minua ei otettu leikkiin mukaan tai muuten vain nimiteltiin lihavaksi. Olin toki lihava, mutta en välittänyt siitä. Kiusaamista jatkui koko ala-asteen, pahimmillaan se oli kolmannella ja neljännellä. Silloin yritin kuulua porukkaan menemällä massanmukana, tupakan poltto alkoi tuolloin, samoin alkoholi tuli kuvoihin ja myös itseinho ja viiltely. Kuuluin vuoden verran porukkaan, sillä sain varastettua vanhemmilta tupakkaa jota myin luokkalaisille vitosella. Jäin kiinni ja samalla menetin suosion porukassa. Kiusaaminen jatkui entistäkin pahempana. Koskaan en kertonut kenellekkään siitä, ketään ei edes kiinnostanut. Kävin yhdessä vaiheessa koulupsykologilla oppimisvaikeuksien takia, siihen se jäi. Kärsin masentuneisuudesta ja sukupuoli-identiteetti kriisistä. Vihasin vartaloani ja itseäni. Mielsin itseni poikana, pillastuin jos joku tytötteli minua. En suostunut pukeutumaan mekkoon tai edes katsomaan tyttöjen vaatteita. Pelkäsin joka päivä että pian rintani kasvavat enkä enää mene pojasta. Bindauksesta en silloin vielä tiennyt. Näihin aikoihin huomasin että olen kiinnostunut tytöistä, en nähnyt pojissa mitään kiinnostavaa. Olin heille vain kateellisia siitä että he olivat poikia...

Anteeksi, nyt en ehdi millään kirjoittaa enempää. Jatkan kun on taas aikaa. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä sun muita :/

I mean this, I'm really sorry

Olen muutamasta blogista lukenut että Blogger ei toimi. Toimiiko teillä? Minulla lagaa aina välillä, mutta kun päivittää niin se rupeaa taas toimimaan. Aika tyhmää. Tänne tulee koko ajan kaikenlaisia uudistuksia, mutta miksei Bloggerista voisi tehdä lagaamatonta? Ärsyttävää kun tämä lagaa välillä niin hemmetin paljon...

Pääni on särkenyt koko päivän. Ärsyttävää sekin. Leluja olen vaihteeksi pessyt. Dubloja tälläkertaa ja nuken vaatteita. Heitän kohta niitä tätejä jollain jos pitää vielä vähänki pestä jotain. En minä sitä varten siellä ole, olen siellä lasten seurana. En pesemässä leluja puhdistusaine huuruissa tunkkaisessa huoneessa jossa on kaikenlisäksi helvetin kuuma. Jos joudun vielä huomenna pesemään leluja menetän varmaan hermoni. Kieltäydyn pesemästä, sanon että olen jo kolme päivää pessyt niitä. Vaadin taukoa. Murisen vaikka esimiehellä että minulla teetetään orjatyövoimaa. "Viitsisitkö tehdä tuon?" "Mulla olis tää kesken." "Jätä se ja tee tämä." "okei..." ... "Heiheihei tuo jäi sinulla kesken!" "Joo, muttakun...." "Et voi jättää töitä kesken!!" Tälläistä minulla töissä. Onneksi siellä on pienä valonpilkkuja, ne lapset. Yksi nukahti tänään syliini ;;w;;

Kaupungillakin meni jotenkin päin sitä itseään. Piti nähdä Emosieni ja tämän uusi poikaystävä, noh porukassa oli muitakin. Tunsin heistä kolme. Yksi tuntemistani ei tunnistanut minua. Olin vain koko ajan hiljaa, vaikka ennen olin ollut ihan mukana kaikissa jutuissa. En vain enää tunnu kuuluvani siihen porukkaan, olen aivan ulkopuolinen. Kuuntelen heidän juttujaan aineista, alkoholista ja seksistä. Mitä sille vanhalle porukalle tapahtui? Missä on se ihana tuntemani Emosieni? Miksi hän on nykyään tuollainen, vetää lääkkeitä ylikulutuksen, dokaa joka viikonloppu. Minulla on ikävä sitä Emosientä kenen kanssa pystyi puhumaan puhelimessa monta tuntia yöllä itkien, sitä ketä oli aina tukena ja kuunteli, vastasi viesteihin ja tekstasi oma-alotteisesti. Tuntuu että ihmiset ovat muuttuneet muutaman kuukauden aikana todella paljon. Haluan helmikuun takaisin, ne kaikki puhelut Emosienen kanssa. Se hyvä fiilis joka tuli kun kävimme yhdessä hänen ja Kaakaon kanssa kahvilla, istuimme monta tuntia ja nauroimme. Minulla on ikävä niitä hetkiä kun kaikki oli täydellistä.

Onneksi pääsen viikonlopuksi melkein 300kilometrin päähän täältä. Mietin että jätän puhelimen kotiin, mutta tarvitsen sitä kyllä. Harmillista. Olisin erittäin mielelläni ollut viikonlopun vain V:n kanssa.

Can you take me to the wonderland?

Anteeksi pitkä postaus väli. On ollut kaikenlaista tässä viime aikoina, eikä blogaaminen ole oikein innostanut helteiden ja väsymyksen takia. Työt vievät aika paljon energiaa ja siihen päälle kuumuus. Olen aina aivan älyttömän väsynyt kun herään, töissä hiljaisella tunnilla olen väsynyt ja sitten kun tulen kotiin olen vieläkin väsyneempi. En ymmärrä, yleensä herään todella helposti, mutta nyt en. Heräämisestä on tullut todella vaikeaa.

Huomenna on pikkusiskoni rippijuhlat. Hänkin on jo niin iso. En osaa kuvitella että se pikkuinen tyttö on jo niin vanha. Rippikoulukin suoritettu ja ikääkin kohta 15. Ostin hänelle rippilahjan, tilasin Japanista asti ja hän saa vielä minulta shoppailurahaa. Syntymäpäivälahjaksi lupasin napakorun. Yritän olla hyvä isosisko, sillainen johon voi luottaa ja on tukena, sekä se joka ostaa kaikkea kivaa aina välillä. Minulla ja pikkusiskollani on todella hyvät välit onneksi, emme riitele melkein koskaan nykyään. Onneksi. Ennen riitamme olivat aivan kamalia ja se päätyi aina haavereihin ja kolhuihin. Yleensä minä olin se ketä raivostui ja löi. Nykyään onneksi osaan hillitä itseni, vaikka pikkusisko onkin välillä aivan helvetin rasittava ja voisin vain ottaa paistinpannun ja kolauttaa kunnolla kalloon.

Olen melkein päässyt yli Restä. Nyt vaivaan taas päätäni sillä kaikella. Muistelen kaikkea mitä teimme yhdessä. Yksi ilta on vain ylitse muiden. Itkettää kun muistelen sitä. Kyyneleetkin ovat jo kastelleet naamani. Miksi rakkaus sattuu? Miksei vain voi kelata aikaa taaksepäin ja tehdä asioita toisin, muuttaa niitä asioita jotka tämän suhteen pilasi.

Kesäloma, vaikka siltä ei tunnukkaan. Tuntuu oudolta että ei enää tarvitse herätä aamulla 5:30 jotta ehtisi kouluun kahdeksaksi. Outoa ajatella ettei voi kuunnella enää luokkalaisten tyhmiä juttuja kesken ylitylsän tunnin tai istua tunnilla facebookissa ja kuunnella samalla musiikkia. Vielä oudommalta tuntuu etten näe koulukavereitani välttämättä ennen elokuuta. Kaikilla on jotain muuta, töitä, harrastus, rakastettu, matkustelua, mökkeilyä. Mitä minä teen?  No luen tietysti anatomiaa ja hoitotyön perusteita, teen lastenhoitotyön tehtäviä. Kolme ainetta joista en ole päässyt läpi ja pitää lukea kesällä, jotta syksyllä pääsen uusimaan ja toivottavasti pääsen läpi. Onneksi minulla on muutakin tekemistä, ainakin  viikonlopuiksi. Jokaisena  viikonloppuna on jotain tekemistä. Onneksi, kuolisin muuten tylsyyteen kuten viimekesänä.

Olin tänään siellä koululääkärillä. Pistää lähetteen viereisenkaupungin psykiatriselle polille ja pitää varata tupla-aika hänelle syksyksi. Antoi mukaan esitteen sosiaalistentilanteiden pelosta. Mielenkiintoista.

Without you is how I disappear

Jos hymyilisin sinulle, huomaisitko?
Jos katsoisin silmiisi, ymmärtäisitkö?
Jos puhuisin sinulle, kuuntelisitko ollenkaan?
Jos olisin vain hiljaa, arvaisitko jo?
Jos kertoisin, että rakastan, antaisitko mahdollisuuden?
Jos sanoisin, että olet ainoani, uskoisitko alkuunkaan?
Jos pyytäisin mahdollisuutta, antaisitko sen?
Jos yrittäisin kovasti, antaisitko toivoa?
Jos en voi unohtaa, mitä teen?

What is wrong whit me?

Kohta minulla on kasassa jo 40 lukijaa, mistä teitä oikein tulee? Vastaukseski ei käy että Saunalahdelta :DD Mutta siis, olen oikein iloinen että noinkin montaa ihmistä kiinnostaa tylsääkin tylsempi elämäni♥ Nus olette rakkaita~

Olen kipeänä, hengitystien infektio tai joku vastaava, en muista mitä se lääkäri eilen sanoi. Määräsi jotain ihme kapseleita joiden ottaminen on melko jännää, sillä lääkärin mukaan ne joko aiheuttavat väsymystä, tai sitten eivät. Ja sivuoireina voi olla hallusinaatioita ja ihottumaa. Kuulostavat oikein mukavilta lääkkeiltä, mutta ainakin ne auttoivat tähän kamalaan yskääni, tosin se tuli takaisin hetki sitten.

Harmittaa eilinen todella paljon, minun piti nähdä todella hyvä ystäväni, mutta isoäitini oli varannut lääkärin ja jouduin perumaan tapaamisen ja tietenkin ystäväni suuttui minulle. Sai kuulemma viestini liian myöhään, kun oli jo sovitulla paikalla. Minä soitin hänelle ennen kuin laitoin viestin ja ystäväni heitti luurit. Kuultuani taino lähinnä luettuani että hän on erittäin vihainen minulle yritin soittaa hänelle että saisin selvitettyä asian, mutta hän ei vastannut. Minä tosiaan eilen itkin kun yritin ottaa häneen yhteyttä. Minua harmittaa niin paljon. En halua että ystäväni suuttuu minulle lääkärireissun takia, hän on niin tärkeä minulle.

Joudun käymään anatomian kurssin uudestaan ellen tee koetta maanantaina, miten jaksan lukea kolmeen kokeeseen päivässä? Juttelin asiasta luokanvalvojani kanssa ja hän sanoi että voimme sopia asiasta, onhan minulla HOJKS juuri tälläisiä varten. Voin tehdä kokeet oppisopissa opon kanssa. Luokanvalvojan kokeen kuulemma voin jättää tekemättä tai tehdä sen verran mitä pystyn ja anatomiasta sovimme syksyllä. Inhottaa kun en osaa mitään, sitten lykkään kaikkea ja lopulta kaikki vain kaatuu päälle.

Olen menossa tänään kaverini kanssa ihQuttamaan lempibändiämme. Minulla on siihen bändiin kunnon viharakkaussuhde. Vihaan sitä musiikkia ja niin edespäin, mutta silti rakastan sitä melkein enemmän kuin Tokio Hotelia. Olen nähnyt kyseisen bändin ainakin 8kertaa, tänään on siis yhdeksäs keikka tulossa. Tästä päivästä tulee hieno, pakko tulla!

Minun pitäisi lukea kokeisiin, mutta teen origamiperhosia isoäidille. Yritän taas kaikilla mahdollisilla keinoilla välttää lukemista, ei pitäisi, mutta ei riitä inspiraatio syventyä lastenhoitoon tai hoitotyöhön, ei vain innosta. Hyvä että mielenkiinto pysyy näissä origameissa. Olisi kyllä pakko lukea. Haluan saada hyvät numerot, tosin pelkkä läpipääseminen riittää, en halua reputtaa enää yhtään koetta.

Ärsyttää niin helvetisti muutama kaveri, tuntuu että olen heille vain joku roskakori johon voi kaikki heittää ja kun kerran edes kerran haluaisin että minua kuunneltaisiin, se ignoorataan ja jatketaan omaa juttua. Mikä kaveruus? Eikö se ole tasa-arvoista ja kunnioittavaa? Ei sitten näköjään. Luojan kiitos minulla on J ja N. Rakkaat emopoikani jotka jaksavat minua ja minä heitä. Parempia ystäviä ei voisi toivoa. 

Nyt sitten se hoitotyön kirja naaman eteen ja pänttäämään ylitylsää tekstiä.

Tylsyys kuolemaa poden, eikä kiinnosta kertoa fiiliksistä eikä mennä nukkumaan, joten ajattelin että teen tässä sillaisen tietopläjäyksen. Voisin kertoa jotain menneisyydestäni jne. Mitä pidätte ajatuksesta? Sanokaa suoraan vain.

 Päivän fiilislyriikat:

Secondhand Serenade - Something more

"I lie awake again, my bodies feeling paralysed
I can’t remember when
I didn’t live through this disguise
The words you said to me
They couldn’t set me free

Im stuck here in this life i didn’t ask for
There must be something more,
Do we know what we’re fighting for?

Breathe in breathe out

And all these masks we wore
We never knew what we had in store

Breathe in breathe out

The storm is rolling in
The thunders loud it hurts my ears

Im paying for my sins
And its gunna rain for years and years

I fooled everyone and now what will i become?
I have to start this over
I have to start this over

There must be something more,
Do we know what we’re fighting for?

Breathe in breathe out

And all these masks we wore
We never knew what we had in store

Breathe in breathe out

I fooled everyone and now what will i become?
I have to start this over
I have to start this over

There must be something more,
Do we know what we’re fighting for?

Breathe in breathe out

And all these masks we wore
We never knew what we had in store

Breathe in breathe out
There must be something more
Breathe in breathe out
There must be something more."

Love hurts, now I know

Tähän oloon ei ole sanoja. Tärisen ja itken. Sattuu. En jaksa. Vihaan olla rakastunut. Rakkaus sattuu, liian paljon. En halua rakastua enää ikinä.

 

 

 

Maybe tomorrow is better? - I hope it is

Äiti on taas ah niin ihana. Kuulin vaihteeksi saarnan seksuaalisesta suuntautumisestani. Hän raivosi minulle että olen epänormaali, kieroitunut ja yritän kuulemma saada vain hänet vihastumaan minulle. Kuulemma olen lesbo vain hänen kiusakseen, enkä kuulemma voi tietää mikä olen, koska en ole koskaan seurustellut tai harrastanut seksiä pojan kanssa. Mistä äiti tietää olenko neitsyt vai en? Mitä se edes kuuluu hänelle, ei minun tarvitse kerto seksielämästäni hänelle, ei se kuulu hänelle mitä harrastan täällä hänen poissaollessaan. Ei ainakaan minun tietääkseni.

Äitini ei voi sietää sitä että olen masenutunut, pukeudun tummaan, käyn keikoilla, olen vähän pyöreämpi, en ole hyvä koulussa ja se että seurustelen tytön kanssa. Eli minussa ei ole mitään mistä äiti pitäisi, ehkä se että kysyn yleensä luvan että saanko mennä jonnekkin, mutta siinä se on. Ainut hyvä asia minussa. Äiti meni vielä eilen aivan ympäri kännissä pilaamaan lopullisesti hyvän fiilikseni, hän kertoi että mietti todella pitkään aborttia, ja että olin täydellinen vahinko lapsi, kuulemma kierukka petti. Miten mukavaa, biologinen isäni halusi pitää minut, siksi äiti ei tehnyt aborttia. Silti biologinen isäni ei edes vastaa enää meileihini, ai halusi pitää?Missä on sitten on? Miksei hän ole koskaan halunnut tavata minua kun olen vanhempi? Miksi hän ei edes halua puhua enää kanssani? Ai muka välittää, pyh sanon minä.

Yksi hyvä asia tässä päivässä on, sain Ren kanssa välit selvitettyä. Yritämme saada suhteen toimimaan. Olisin halunnut sanoa hänelle ääneen että rakastan häntä, mutta en pysynyt, en saanut sitä sanottua. En tiedä miksi sen sanominen on niin vaikeaa ääneen, mutta ensi kerralla sanon. Aivan varmasti sanon!