Can you take me to the wonderland?

Anteeksi pitkä postaus väli. On ollut kaikenlaista tässä viime aikoina, eikä blogaaminen ole oikein innostanut helteiden ja väsymyksen takia. Työt vievät aika paljon energiaa ja siihen päälle kuumuus. Olen aina aivan älyttömän väsynyt kun herään, töissä hiljaisella tunnilla olen väsynyt ja sitten kun tulen kotiin olen vieläkin väsyneempi. En ymmärrä, yleensä herään todella helposti, mutta nyt en. Heräämisestä on tullut todella vaikeaa.

Huomenna on pikkusiskoni rippijuhlat. Hänkin on jo niin iso. En osaa kuvitella että se pikkuinen tyttö on jo niin vanha. Rippikoulukin suoritettu ja ikääkin kohta 15. Ostin hänelle rippilahjan, tilasin Japanista asti ja hän saa vielä minulta shoppailurahaa. Syntymäpäivälahjaksi lupasin napakorun. Yritän olla hyvä isosisko, sillainen johon voi luottaa ja on tukena, sekä se joka ostaa kaikkea kivaa aina välillä. Minulla ja pikkusiskollani on todella hyvät välit onneksi, emme riitele melkein koskaan nykyään. Onneksi. Ennen riitamme olivat aivan kamalia ja se päätyi aina haavereihin ja kolhuihin. Yleensä minä olin se ketä raivostui ja löi. Nykyään onneksi osaan hillitä itseni, vaikka pikkusisko onkin välillä aivan helvetin rasittava ja voisin vain ottaa paistinpannun ja kolauttaa kunnolla kalloon.

Olen melkein päässyt yli Restä. Nyt vaivaan taas päätäni sillä kaikella. Muistelen kaikkea mitä teimme yhdessä. Yksi ilta on vain ylitse muiden. Itkettää kun muistelen sitä. Kyyneleetkin ovat jo kastelleet naamani. Miksi rakkaus sattuu? Miksei vain voi kelata aikaa taaksepäin ja tehdä asioita toisin, muuttaa niitä asioita jotka tämän suhteen pilasi.