Ensimmäinen päivä 18-vuotiaana takana. Se oli yksi parhaista, mutta samalla yksi huonoimmista. Parhaista koska aloitin päivän Uniklubin keikalla mahtavassa seurassa. Kiitos Aivopotilas ja hänen äitinsä♥ Heidän ansiostaan ylipäänsä pääsin sisälle, eikä tarvinnut vaihteeksi istua paikan portailla ja yrittää nähdä jotain ikkunasta. Toinen mahtava asia on se että kävimme parhaan ystäväni kanssa baarissa, tosin se meni vähän vituilleen, sillä näin erään todella mukavan ihmisen siellä. Hän oli aiheuttaa minulle paniikkikohtauksen, jos olisimme olleet siellä vähänkin kauemmin olisin saanut sen. Tärisin ja hyperventiloin vaikka miten kauan, vieläkin vähän tärisen kun ajattelen asiaa. Miten joku ihminen voi vaikuttaa niin pahasti minuun? En ymmärrä miksi pelkään kyseistä ihmistä niin paljon. Miksi juuri hän oli samassa baarissa kanssani.. Miksi juuri minun piti nähdä hänet.. En jaksa ymmärtää, vituttaa, masentaa ja ahdistaa koko helvetin asia.
Kaiken tämän päälle sain kuulla että olen särkenyt hyvän ystäväni sydämen. Ihana kuulla ettei hän halua puhua minulle enää, koska satutan häntä niin paljon. Mitä ihmettä olen oikein tehnyt? En jaksa enää ymmärtää. Miten onnistun särkemään kaikkien sydämen? Olenko oikeasti niin mean biatch että saan tuon aikaan, vai mistä kiikastaa. En ymmärrä, en edes tiedä haluanko ymmärtää.
Minä niin toivoin että vihdoinkin menisi hyvin, mutta ei. Ei pitäisi unelmoida hyvistä päivästä, kun ne nähtävästi menevät päin helvettiä. Rupeaa pikku hiljaa tuntumaan ettei minun edes kuuluisi olla iloinen tai nauttia elämästä. Mutta ei, kaikki menee kuitenkin vituilleen. Olen niin helvetin kyllästynyt olemaan tälläinen.
Taidan mennä nukkumaan, tästäkin postauksesta tuli todella sekava. Pahoittelen, pistetään se humalan piikkiin ja sen että olen aivan vitun sekaisin ja pää hajoaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti