sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

One happy, lost in the ground

 
Eilen oli aivan ihana päivä Pridessä. Ihanin päivä pitkään aikaan. Tunsin kuuluvani johonkin. Sää suosi meitä oikein kunnolla. Oli tosin hieman turhan kuuma, mutta ei se haittaa. Mahtavaa silti oli. En osaa sanoin kuvailla eilistä. Se oli vain täydellinen. Seurakin oli aivan mahtava.
 
 Harmittavaista että äitini ei voi sietää sitä että olen lesbo. Sain aivan kamalat huudot aamulla häneltä. En saa kertoa sukulaisille suuntautumisestani enkä saa korjata sitä jos joku luulee minua heteroksi ja lässyttää pojista, kuten isäni sanoi. Onneksi isä on puolellani edes vähän. Hän on suvaitsevaisempi kuin äiti. Mutta hänkään ei kuitenkaan täysin hyväksy sitä. Onneksi edes vähän enemmän kuin äiti. Lupasin kuitenkin porukoille etten kulje "V***n lesbo" paita päällä heidän työpaikallaan. He eivät halua nauruja niskaan siitä että heidän tyttärensä on lesbo. Sehän on valtava rikos. Äiti saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ainiin, eihän hänen mielestään lesbot ole edes ihmisiä. Unohdin. Välillä tuntuu että heterona olisi paljon helpompaa, ehkä silloin äitikin rakastaisi minua enemmän.

1 kommentti:

  1. Ei herrankerpele tota sun äitis touhua... Mä en kestäis jos mun porukat olis tollasia. Ne on tosi ankaria jossain, mut se sentään antaa mun olla se mikä oon eikä mollaa.
    Tsemppiä sinne, haleja!

    VastaaPoista