Tänään piti olla erakoitunut päivä, mutta eilen sain viestiä hyvältä ystävältäni, että voiko hän tulla meille yöksi. Tietenkin lupasin, että hän voi tulla meille. Sosiaalisuus nousee korvista ulos, haluaisin yhden päivän jolloin voisin vain olla kotona yksin eikä tarvitsisi katsoa kenekään naamaa eikä kuulla minkään muun kuin Bill Kaulitzin ääni. Oi kyllä, rakastan Tokio Hotelia, ei siitä enempää. Odotan että olisi jo kahdeskymmenes päivä, muu perhe lähtee mökille toiselle puolelle Suomea. Saan siis olla yksin ja linnoittautua omaan huoneeseeni, vetää verhot ja ovi kiinni, muurautua sänkyyn ja nukkua kaikki univelat pois. Tosin, naapurissa on remontti ja he aloittavat joka helvetin aamu yhdeksältä ja lopettavat joskus illalla. Poraus kuulostaa siltä että katto putoaa kohta päälle ja seinässä on pian helvetin iso reikä.

Tein yksi päivä tuollaisen jännän jutun kaikista arvista mitä kehossani on, ajattelin että sen voisi laittaa tänne. Minulla oli todella hieno idea blogiin, mutta en uskalla laittaa vielä pärstääni tänne. Ehkä joskus. Mutta nyt menen ulos ottamaan aurinkoa. Haluan saada väriä valkoisiin jalkoihini.