You all leave me in tears

Miksi aina oletan että jos minua pyydetään mukaan ja suunnitellaan yhdessä että joo lähdetään viihtellee, niin kuitenkin minun kohdaltani asia perutaan, ei ilmoiteta ajoissa etteivät he haluakkaan minua mukaan. Odotin tätä iltaa todella paljon, halusin lähteä tosissani luokkalaisten kanssa Glow Droppiin.. Sain kaikenlisäksi kuulla että ystäväni ei menekkään huomenna Halloween juhliin ja olen hänen avec joten en voi minäkään mennä, sillä en tunne juhlien järjestäjää kunnolla.. Ostin siis 40e puvun aivan turhaan.. Onneksi ystävälläni oli ainakin hyvä syy, toisinkuin noilla muilla.
 Ilmoitin työnantajalle etten pääse töihin koska minulla on niin paljon menoa.. Olisin yhtä hyvin voinut olla töissä kun kotona vihaamassa itsenäni kun en kelpaa kenellekkään..

En halua tehdä enää uusia tuttavuuksia, petyn aina. Mikä ihme minussa on vikana kun minun kanssa ei vain voi olla? Mitä olen tehnyt taas väärin?

Viimeaikoina en ole jaksanut hymyillä, olla onnellinen, enkä edes pitää koulussa iloisen tytön kulissia yllä. Tuntuu että kaikki kaatuu niskaan ja mikään ei taaskaan mene suunnitelmien mukaan. Olen saanut koulussa paniikkikohtaukse enkä osannut hillitä itseäni ollenkaa, en saanut edes siirrettyä itseäni luokasta ulos, vaan siinä omalla paikallani eturivissä itkin ja hyperventiloin.. Pahinta oli että ketään ei kiinnostanut ja osa nauroi, sen tuntui ihan hirveältä. En minä voi niille kohtauksille mitään, en mitä päätä milloin tulee ja millätavalla. En olisi todellakaan halunnut sen kohtauksen tulevan juuri siinä hetkessä, se oli todella noloa.. En varmaan mennä loman jälkeen kouluun, saatika sen opettajan tunnille.. Olen kyllä ennenkin saanut paniikkikohtauksen tunnilla, mutta silloin pääsin nopesti luokasta pois, enkä jäänyt vain istumaan paikalleni kyvyttömänä liikkumaan.. Onneksi sain melko nopesti rauhoitettua itseni.. Hyvin nolo tilanne se silti oli..

Muutama ilta sitten kärsin järjettömästä ahdistuksesta johon mikään ei auttanut.Silloin mieleeni juolahti vanha hyvin paha tapa joka on ennen auttanut ahdistukseen.. Tartuin siis terään ja idioottina vielä käteen oli pakko tehdä haavoja.. Sama toistui vielä seuraavana iltana, jolloin tuli hieman turhan syvä haava, mutta ainakin ahdistus helpotti.. En ymmärrä miksi olen taas tässä pisteessä.. Voisin vain nukkua kaikki päivät, mikään ei kiinnosta, en jaksa tehdä yhtään mitään..

Onneksi minulla on yksi asia joka saa minut iloiseksi. Poikaystävä. Vaikka hänkin on nykyään todella harvoin koneella, mutta aina kun hän on ja juttelemme tulen hyvin iloiseksi siitä että minulla on oikeasti joku jota rakastan ja joka rakastaa takaisin. Olen päättänyt että menen viimeistään kesällä hänen luokseen muutamaksi viikoksi. Pakko päästä näkemään ensimmäisen kerran. Odotan sitä päivää. Se auttaa jaksamaan eteen päin.

Viime aikoina on taas mennyt hieman huonommin. Koulu stressaa minut vielä joku päivä hengiltä. Niin paljon esseitä, portfolioita, kokeita, töitä, näytelmiä esitelmiä.. lista on loputon.. Ehkä laitan vain kuvia viime aikojen fiiliksistä. En millään saa kirjoitettua mitään järkevää.

Self harm awareness

Moniko aikoo osallistua tähän?

Itse ajattelin että voisin. 

Kirjoittaminen on taas jäänyt kiireiden vuoki. On ollut töitä ja ompelua ja cosplayta ja nyt olen viimeiset pari viikkoa viettänyt mökillä. Olihan mulla tietenkin tietokone siellä mukana, mutta en ole halunnut kirjoittaa. Ei ole oikeastaan ollut mitään kirjoitettavaa. Elämä pyörii siinä miten aina ennenkin.

Täytän viiden päivän kuluttua 20 vuotta. Jotenkin aika ahdistavaa, mutta toisaalta onhan se vain ikä muiden joukossa.

Koska en keksi yhtään mitään kirjoitettavaa voisin laittaa kuvia tänne kesän cosseista :) Koska tultiinhan me Animeconin esityskisassa toisiksi!

Animecon

Desucon

En ole taaskaan ehtinyt päivittämään blogia. Ollut kiireitä. Desucon ja työt niin ja poikaystävä. Tosin en ole puhunut hänen kanssaan moneen viikkoon kiireideni takia, mikä harmittaa minua suunnattomasti. Vihaan tätä aikaeroa.

Teen töissä helvetillistä työputkea tällä hetkellä. 16 päivää töitä joista enää 12 jäljellä. Sitten yksi vapaa. En tiedä miten jaksan, olen nyt jo aivan poikki, en vaan jakaisi tehdä enää yhtään päivää töitä, haluaisin jo sen yhden vapaan. Haluan saada nukuttua tai edes levättyä, hetkeksi unohtaa stressin ja unettomuuden. Vihaan toisinaan alaani juuri tämän takia. Eihän meidän työpaikalla ole edes sallittua tehdä näin pitkää passia. 9pv taitaa olla maksimi.. Mistäköhän tämä minun 16päivää on sitten revitty? Haluaako työnantaja nähdä kun revin itseni stressin ja väsymyksen takia kappaleiksi?

Olen taas tehny uusia viiltoja käteen. Olen vain niin väsynyt. Poikaystävänkin kanssa menee vähän huonommin, kamala stressi Animeconin esityksestä ja muista mahdollisista asioista. En tiedä kauanko jaksan pysyä pystyssä ja nousta sängystä puoli kuudelta jotta ehdin ajoissa töihin. En todellakaan tiedä.

Töissä menee huonosti. Saan vain muilta hoitajilta huutoja kun olen unohtanut jonkun pienen asian. Edellispäivänä sain huudot kun olin unohtanut eräältä potilaalta iltapalalla ruokaliinan ja hän oli sotkenut paitansa jugurtilla. Miksi sain huudot? Sain vaihdettua hänen paitansa 5minuntissa ja olin jo saanut kaiken muun valmiiksi, tai siis niin hyvin kuin osaan mikä ei työparilleni kelvannut koska hän kävi laittamassa uudelleen vaipat ja asennot. Minua ahdistaa joka päivä mennä töihin, pelkään että romahdan töissä tai ärähdän jollekkin hoitajalle. Itken aina ennen töitä ja töiden jälkeen ahdistuksen takia. En jaksa. Pitäisi vielä 3 viikkoa jaksaa että pääsen lomalle. Animecon tosin on ensin joka aiheittaa suurimman stressin tällähetkellä. Pakko aloittaa ensi viikolla puvun teko..

Onneksi näen lomalla veljenpoikani. Haluan vain kuulla hänen naurunsa ja katsoa miten paljon hän on kasvanut viime näkemästä.

Tämä väsymys vie minulta hengen..

Itkettää, vituttaa, ahdistaa ja masentaa.

J: I was thinking about what you where saying about us dating for a mounth...
J: and I was happy don't get me wrong!
J: but maybe we should wait a little longer to meet up?
J: like maybe next summer?
Minä: oh
J: I still love you
J: very much
J: but i think our relationship should grow a bit first, don't you?
J: unless you already got the tickets.
J: i'm sorry, i've just never been in this serious of a relationship...
J: and i'm ganna need a job this summer...
J: don't be sad hunny...
Minä: i dont know what to say..
J: i'm very sorry...
Minä: dont be.
J: this is why i don't have relationships, they all hate me cause they think I have more important things to do...
J: but I don't!

Kiitos että sanot tuon tässä vaiheessa, kun olen jo sopinut kaikki matka järjestelyt ja ollaan jo liput melkein varattu. Arvostan tätä liikettä nyt kovasti. En jaksa enää tätä. Olen vaan niin helvetin väsynyt valvomaan joka yö ja odottamaan turhaan 5 asti että herra suvaitsee saapua skypeen. Ei tää näin toimi.

En ole taas viimeaikoina ehtinyt kirjoitella tänne. Aika ja inspiraatio ei vain ole riittänyt, eikä ole ollut edes mitään mistä kirjoittaa. Koulu ja cosplay on vienyt kaiken aikani.

Olin eilen muutaman tunnin eräällä leirillä, mutta minun oli pakko soittaa kaveri hakemaan minut pois sieltä ahdistuksen takia. Ei ollut edes sosiaalinen olo, joten oli paras idea vain lähteä sieltä pois. Tosin ystäväni jonka kanssa siellä leirillä olin vähän suuttui kun en pystynytkään jäämään.. En minä olisi sitä ahdistusta halunnut, ei ollut minun vikani ettei pääni kestänyt enää.

Enää maanantai koulua, jonka jälkeen alkaa muutaman viikon kesäloma ennen töitä. Odotan tuota muutaman viikon lomaa oikeen kunnolla, koska ehdin tekemeään cossi asuni valmiiksi. Peter Pan ja Mismagius, ehkä Pyron korjaus jos jaksan ottaa sen mukaan Desuun.

Minulla on enää ensi viikko aikaa tehdä kotikuntoutujien yksilötyö. Olen kirjoittanut otsikon pelkästään.. Pakko aloittaa tänään ja jatkaa huomenna jotta saan palautettua sen mahdollisimman nopeasti. Ärsyttää vain että se on niin laaja..

Sain edellispäivänä opolta viestiä että en välttämättä pääse erikoistumaan vain sen takia ettei hän, luokanvalvoja ja erityisopettaja usko että saan suoritettua 3 ammatillista ainetta syyskuuhun mennessä. Kukaan ei usko että pystyn siihen, olen tähän mennessä vain itse siihen uskonut mutta en ole enää varma pystynkö sittenkään, koska kukaan ei usko minua että hei mä pärjään oikeesti koulussa, mä saan kaiken suoritettua. Vanhemmatkin puhuvat vain pikkusiskoni ylppärijuhlista vaikka niihin on vielä 2 vuotta, kun minä taas valmistun vuoden päästä. Minun juhlista ei ole puhuttu sanaakaan. Ei nekään usko että saan itselleni ammatin.

Haluan vain että ihmiset uskovat siihen että saan sen helvetin ammatin. Onko se muka liikaa vaadittu?

Again another sad day

Tänään on ollut aivan kamala päivä. Ensin ravasin isoäidin ja kaupan väliä, koska hän on kipenä. Myöhemmin hän soitti äidille että mun pitää lähteä sinne heti. No pikkusisko heitti mut mopolla sinne jotta pääsisin nopeammin. Samantien kun pääsin sain soittaa hänelle ambulanssin. Lanssimiehet veivät hänet terveyskeskukseen josta hänet oli jo aikaisemmin sinä päivänä lähetetty kotiin koska oli vain pieni flunssa. Noh selvisi sitten että kyseessä oli keuhkokuume. Isoäitini täyttää 73 tänävuonna joten keuhkokuume on ihan hirveä. Hänellä ei kulkenut henki kun soitin hätäkeskukseen. 

Olen niin rikki asiasta. En osaa sisäistää tätä asiaa. En ymmärrä miksi hänet oli käännytetty aikaisemmin kotiin, vaikka henki ei kulkenut ja rinnasta otti. Ihme menoa paikkakuntani terveyskeskuksessa kyllä. Onneksi hän on nyt melkein hyvässä hoidossa. En oikeen kannata vuodeosastoa, koska itselläni on jäänyt siitä melko karmaisevat muistot työssäoppimisen takia. 

Pahoittelen etten ole viime aikoina ollut erityisen aktiivinen kirjoittelija. Se johtuu järkyttävästä stressistä josta kärsin tälläkin hetkellä. Koulu vie viimeisetkin mehut minusta. Pitäisi lukea anatomiaa, tehdä ainakin 10 isoa työtä, lukea kokeisiin. En tiedä miten kerkeän kaiken tekemään tämän kevään aikana. Pelkään että joudun taas siirtymään puolellavuodella taaksepäin. Pää hajoaa tästä kaikesta. Pitäisi säästää rahaa Amerikkaankin lähtöön. Ei jaksa, haluan vain nukkua ja unohtaa kaiken. En ole viime aikoina saanut edes nukuttua stressin takia ja ehkä vähän myös sen että valvon kaikki yöt Skypessä poikaystäväni takia. Ainakin yksi asia mikä on hyvin tällä kertaa.

Tämän kaiken stressin lisäksi olen tulossa kiepäksi ja vaihteeksi sortunut viiltelyyn. Pelkään että kohta käy samalla tavalla kun viime keväänä. Koitan taistella sitä ajatusta vastaa, mutta se on liian voimakas. En pääse siitä eroon.

Ehkä kaikki helpottaa kun tulee kesä ja pieni viikon loma? Eikö vain.

♥

Annetaan tälläkin kertaa kuvien puhua enemmän kuin sanojen.

Nukuin aamulla taas nukuin pommiin. Äidinkielen opettaja mahtoi tykätä siitä kun olin vaihteeksi pois tunnilta. En ymmärrä miten olen nykyään aina myöhässä, en ole koskaan ennen myöhästynyt näin usein koulusta. Myöhästelen normaalisti ehkä kerran lukukaudessa ja silloinkin koska bussi ei ole tullut ajoissa pysäkilleni tai joku muu bussiin tai liikenteeseen liittyvä asia. En koskaan nuku pommiin. Niin, paitsi nykyään. En ole yhtenäkään aamuna työssäopimisen jälkeen ollut ajoissa. Eikun, olin yhtenä päivänä. Tultiin silloin kymmeneksi. Silloin olin ajoissa. Tosin olen kyllä myöhästynyt kymmenenkin aamuista. En ehdi 9.00 bussiin, pitää ottaa 9.20 jolla olen 20min myöhässä liikenteestä riippuen. Nyt tänä keväänä pitäisi skarpata eikä ruveta lusmuamaan. Syksyllä alkaa suuntautumiset, minä suuntauduin lasten ja nuorten hoitoon, ainoana luokaltani. Ainakin saan aloittaa puhtaalta pöydältä luokan kanssa. Ei ketään tuttua. Toivottavasti kukaan sieltä ei vihaa minua.

Kahvi ja kofeiini addiktioni on pahentunut. En selviä koko päivästä ilman vähintään pannullista kahvia ja muutamaa pulloa energiajuomia, jos ne saa päivässä tarpeeksi kofeenia minusta muuttuu täydellinen hirviö ja saan kamalan päänsäryn. Tupakkaa sitten taas olen vähentänyt. Voin olla hyvin montakin tuntia jopa viikonlopun ilman ainuttakaan tupakkaa.

Suicide Circus

Minulla on VIP lippu the GazettE:n syyskuun keikalla. Voiko ihminen olla tästä enää onnellisempi?

Ja eräs vanha ystäväni, johon en ole ollut moneen vuoteen tietyistä syistä missään tekemisissä soitti minulle, koska minulla on vapaa lippu. Oli ihana kuulla hänen äänensä pitkästä aikaa, koska olen kaivannut meidän keskusteluja. Lupasimme nähdä keikalla, koska annan hänelle eturivi paikkani. Hän on minua yli 20senttiä lyhyempi, joten se on hänelle hyvä paikka. Hän tulee näkemään idolinsa ja minä näen hyvin hänen takaata :)

Oh..

Löysin vanhoja kuvia blogistani.. En tiedä edes mitä ajatella.. Huhhuh.. Laitoin jokaisen kuvan alle että miltä tällä hetkellä näyttää. Jokainen before kuva on ainakin 2 - 3 vuotta vanhoja. Olen kasvanut selvästi henkisesti viimeisten vuosien aikana. Pahoittelen uusien kuvien laatua. iPad on nyt mitä on..

One day I will be enough

Hei taas pitkästä aikaa.

Olin eilen Elixiassa kuntoilemassa ystäväni kanssa, koska molemmat ovat keränneet vähän ylimääräisiä kiloja.    Ja itse kuulen siitä aina välillä että olen lihonnut, reiteni eivät ole enää kapeat ja mahani on päässyt palloutumaan. Päätin tehdä asialle jotain ja lähdin sitten salille. Olen myös päättänyt aloittaa laihduttamisen, en mitään radikaalia aijo tehdä, muutakuin syödä terveellisesti ja niin edes päin. Ja päätin myös tehdä sille oman blogin koska täällä on tarkoitus vain purkaa omia ajatuksia ja tälläistä.

Mutta itse asiaan. Työssäoppiminen loppui, minulla tosin viimeinen viikko meni norovirusta sairastaen. Ei ollut yhtään kivaa kun töissä he pitivät hauskaa ja vielä oli läksiäisetkin kun minä taas kiduin kotona.. Onneksi minulla oli hyvä 4viikkoa. Nautin niin paljon työstäni siellä. Kävimme tämään moikkaamassa kahden luokkalaiseni kanssa siellä senioreita. He olivat niin iloisia kun tulimme sinne ja harmittelivat kun sairastuin enkä päässyt läksiäisiin. Ikävöin niitä senioreita. He olivat niin herttaisia ja avoimia. Kaikki olivat niin ystävällisiä ja ihania ihmisiä.

Koulun alku ei kiinnosta yhtään. Minua on joka päivä ahdistanut mennä sinne, en tiedä mistä se kaikki ahdistus johtuu. Ei minua ole ahdistanut koulu pitkään aikaa. Ehkä se johtuu siitä etten ole varma pääsenkö koulutusohjelmiin poissaolojen takia. Pitäisi suorittaa ravitsemus ja anatomia. Anatomian ensimmäisen osuuden muistiinpanot tulostin äske.. Oli muste loppua.. Ärsyttää. Kaksi päivää aikaa päntätä nuo.. Ei tule yhtään mitään.. Miksi en vain osaa aloittaa ajoissa?

En saa aikaiseksi tekstiä. Puhukoon kuvat sen puolesta.