Viimeinen päivä alaikäisenä. En haluaisi täyttää 18 vielä, en ole valmis aikuistumaan ja ottamaan niin isoa vastuuta jota äiti minulle on tyrkyttämässä. Haluaisin vielä edes hetken verran olla lapsi ja pistää äidin huolehtimaan raha-asioista ja sen sellaisista. En tunne itseäni tarpeeksi kypsäksi täyttämään 18. Minua oikeastaan pelottaa hieman, en tiedä miksi, mutta niin vain tekee. Pelkään että äiti kyllästyy minuun ja heittää pois, sillä eihän hänen tarvitse katsoa naamaani ja hänellä on täysi oikeus heittää minut pellolle.

Vanha psykologini soitti minulle viime viikolla ja kyseli kuulumisia. Olin todella hämmentynyt asiasta, mistä hän on edes saanut uuden numeroni. Lopetin hänellä käynnit vuosi sitten, emme tulleet toimeen ollenkaan ja nyt hän soitti. Selitti jotain, että lähete on kiertänyt ympäri Suomea ja vasta saapunut heille. Olin jo unohtanut koko lähetteen. Ensi kuussa on aika hänelle, en tiedä haluanko mennä, mutta ei siitä ainakaan haittaa olisi, välttämättä. En tiedä, näkee sitten myöhemmin.

Anteeksi että en päivitä mitenkään säännöllisesti, minulla on ollut kaikkea tässä kesällä. Yritän päivittää useammin.

Viime viikonloppuna oli Animecon. Asuni sai todella paljon kehuja, omasta mielestäni se oli huono. Jotkut sanoivat että olin conin paras Itachi ja eräs ystäväni sanoi että olen paras Itachi jonka hän on koskaan nähnyt. Olen toki otettu, mutta conissa oli paljon parempia samaa hahmoa cossaavia. Minulla oli kaikenlisäksi liian lyhyet hiukset ja ponnarinauha oli väärän värinen, paidasta puuttui kaksi osaa ja takki repesi helmasta niin pahasti ettei sitä voi enää korjata. Mutta muuten oli täydellinen viikonloppu. Sain paljon uusia kavereita ja yhden todella hyvän kaverinkin onnistuin löytämään.

Ajattelin että voisin julkaista täällä muutaman kuvan cossistani, sillä edes paras ystäväni ei tunnistanut minua niistä, mutta jos tunnistatte minut niin hyshys :) Olen tuo lyhyempi, oikeasti olen Kisamea pidempi, mutta kuvaa varten laitoin polvet koukkuun, sillä Itachi on oikeasti lyhyempi. Hieno ihminen tuo Kisame, harmi etten muista enää hänen nimeään.

Fiilikset ovat olleet hyvät tässä jo pidemmän aikaan, toki on niitäkin päivä kun fiilikset ovat vähemmän hyviä. Mutta onneksi niitä on vähemmän. 

Ajattelin tässä että kun teitä lukijoita on jo noin suuri luku niin voisin tehdä jossain vaiheessa kysymys postauksen. Niitä on tosi monessa blogissa, niin olisi kiva saada tännekin jotain uutta. Eli: kysykää mitä tahansa, en vastaa välttämättä kaikkiin, mutta yritän vastata mahdollisimman moneen.

Eilinen oli henkisesti ja fyysisesti raskain päivä aikoihin. Se oli myös samalla yksi ihanimpia. Olin katsomassa Bring Me The Horizonia Ruisrockissa. Eturivi ja keskellä, mahtava paikka siis. Mutta sain paniikkikohtauksen ensimmäisen kappaleen aikana, itkin, en saanut henkeä, yritin riehua ja niellä kyyneleitä. Koko keikka meni tuossa. Yhdessä kohdassa en voinut kuin itkeä ja yrittää haukkoa henkeä. Järjestyksenvalvojat tulivat todella monta kertaa kysymään vointiani ja yrittivät saada minut pois yleisöstä, mutta en antanut nostaa pois. Halusin väkisin katsoa bändin loppuun. En tiedä mikä sai minut jäämään siihen kitumaan, vaikka olisin hyvin vain voinut mennä pois ja antaa tilaa muille jotka pystyivät riehumaan, kun itse lamaannuin täysin ja yritin saada vain henkeä. Mutta silti se oli aivan upea keikka. Ottaisin eilisen takaisin vaikka heti jos saisin. Oli kyllä upea keikka. Pojat vetivät hienon setin ja kaikki lempikappaleeni. Ainiin, yksi järjestyksenvalvoja antoi minulle henkilökohtaisesti settilistan. Hän oli hieno mies. Keikalta jäi muistoksi todella kipeitä mustelmia ja kipeä niska. Mutta ei se mitään. Hyvä keikka. Kiitos seuralle♥

Keikan jälkeen kuitenkin koin ehkä maailman randomeimman kokemuksen. Eräs ripari kaverini tuli halaamaan minua ja kysymään miksi näytän niin kuolleelta. Nyt olen tämän päivän puhunut hänen kanssaan facebookissa. Riparilla sain hänestä kusipään vaikutelman, mutta nyt kun olen hänen kanssaan kinannut facebookissa pokemoneista ja se eilinen halaus muutti kyllä vaikutelmani täysin. Hän lupasi tehdä minulle tatuoinninkin. Ihan mukava ihminen. Se halaus oli kyllä todella todella mielenkiintoinen.

Pitäisi huomenna mennä laivalle. Onneksi pääsen Tukholmaan ostoksille. Saan vihdoikin cossista puuttuvat tavarat ja muutenkin taas uusia tpaitoja ja koruja. Sekä tuhlattua kruunut jotka jäivät talvesta. Tukholma on muutenkin todella kaunis kaupunki. Voisin jopa muuttaa sinne.

Anteeksi että postaukseni ovat huonoja näin kesällä, mutta mitään ei oikein koskaan tapahdu ja ei oikein innosta päivittää mistään turhanpäiväisestä.

Tänään piti olla erakoitunut päivä, mutta eilen sain viestiä hyvältä ystävältäni, että voiko hän tulla meille yöksi. Tietenkin lupasin, että hän voi tulla meille. Sosiaalisuus nousee korvista ulos, haluaisin yhden päivän jolloin voisin vain olla kotona yksin eikä tarvitsisi katsoa kenekään naamaa eikä kuulla minkään muun kuin Bill Kaulitzin ääni. Oi kyllä, rakastan Tokio Hotelia, ei siitä enempää. Odotan että olisi jo kahdeskymmenes päivä, muu perhe lähtee mökille toiselle puolelle Suomea. Saan siis olla yksin ja linnoittautua omaan huoneeseeni, vetää verhot ja ovi kiinni, muurautua sänkyyn ja nukkua kaikki univelat pois. Tosin, naapurissa on remontti ja he aloittavat joka helvetin aamu yhdeksältä ja lopettavat joskus illalla. Poraus kuulostaa siltä että katto putoaa kohta päälle ja seinässä on pian helvetin iso reikä.

Tein yksi päivä tuollaisen jännän jutun kaikista arvista mitä kehossani on, ajattelin että sen voisi laittaa tänne. Minulla oli todella hieno idea blogiin, mutta en uskalla laittaa vielä pärstääni tänne. Ehkä joskus. Mutta nyt menen ulos ottamaan aurinkoa. Haluan saada väriä valkoisiin jalkoihini.

One happy, lost in the ground

 

Eilen oli aivan ihana päivä Pridessä. Ihanin päivä pitkään aikaan. Tunsin kuuluvani johonkin. Sää suosi meitä oikein kunnolla. Oli tosin hieman turhan kuuma, mutta ei se haittaa. Mahtavaa silti oli. En osaa sanoin kuvailla eilistä. Se oli vain täydellinen. Seurakin oli aivan mahtava.

 

 Harmittavaista että äitini ei voi sietää sitä että olen lesbo. Sain aivan kamalat huudot aamulla häneltä. En saa kertoa sukulaisille suuntautumisestani enkä saa korjata sitä jos joku luulee minua heteroksi ja lässyttää pojista, kuten isäni sanoi. Onneksi isä on puolellani edes vähän. Hän on suvaitsevaisempi kuin äiti. Mutta hänkään ei kuitenkaan täysin hyväksy sitä. Onneksi edes vähän enemmän kuin äiti. Lupasin kuitenkin porukoille etten kulje "V***n lesbo" paita päällä heidän työpaikallaan. He eivät halua nauruja niskaan siitä että heidän tyttärensä on lesbo. Sehän on valtava rikos. Äiti saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ainiin, eihän hänen mielestään lesbot ole edes ihmisiä. Unohdin. Välillä tuntuu että heterona olisi paljon helpompaa, ehkä silloin äitikin rakastaisi minua enemmän.