Eilen tuli naurettua enemmän kuin moneen viikkoon. Minulla oli aivan mahtava päivä. Töissäkin oli mukavaa, vaikka jouduinkin järjestämään kirjahhyllyn uudestaan. Työntekijät ihastelivat työtäni. Olin laittanut yhden hyllyn kirjat numerojärjestyksee, sillä kirjoissa oli sopivasti numerot, yksi hylly on aakkosjärjestyksessä ja loput koko järjestyksessä. Tietenkin lastenkirjat erillään tieto- ja opetuskirjoista.

Tänään on luvassa myös mahtava päivä immeisten kanssa!

Harmikseni huomasin juuri että on kamala kiire joten laitan loppuun muutaman kuvan. Löysin sattumalta tosi ihania kuvia joten laitan ne tänne perään.

Hyvää juhannusta kaikille!

Ohhoh, jo 42 lukijaa. Kiitos!!

Olen lupaillut teille joskus että kirjoitan lapsuudestani ja nyt minulla olisi pieni inspiraatio kirjoittamiseen, mutta kerron toki ensin kuulumisia.

Olin tosiaan viikonlopun hyvänystäväni luona. Oli aivan mahtavaa! Kävimme uimassa vaatteet päällä, elokuvissa, syömässä ja lagattiin. Onnistuin itse myös menemään miesten vessaan, jopa tarkoituksella. Olin sinä päivänä bindannut ja muutenkin sinä päivänä näytin aika paljon pojalta. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. En ole todellakaan ikinä enää menossa.. Se oli oksettavaa ja erittäin traumaattista. Paperia, kusta ja paskaa seinillä asti. Kiesus. Yksikään mies vessasta lähtiessään ei pessyt käsiä. Hyi yök. Herrat vessassa katsoivat minua oudosti kun pesin käsiä ja laitoin vielä saippuaa. Kiroilin varmaan ääneen kun paperi oli loppu... Mahtoi heitä naurattaa. Onneksi äänestäni ei tunnista kumpaa sukupuolta olen ja minua myös luultiin pojaksi. Mutta siis viikonloppu onnistui täydellisesti.

Sitten siihen lapsuuteen.

Olin ensimmäiselle luokalle mennessä ollut aina hyvän tuulinen ja pirteä. Nauroin ja hymyilin pelkästään, oli todella harvinaista että kiukuttelin tai olin pahalla tuulella. Sitten alkoi se koulukiusaaminen, en ensin välittänyt siitä, mutta se silti söi sisältä. Eniten se sattui kun minua ei otettu leikkiin mukaan tai muuten vain nimiteltiin lihavaksi. Olin toki lihava, mutta en välittänyt siitä. Kiusaamista jatkui koko ala-asteen, pahimmillaan se oli kolmannella ja neljännellä. Silloin yritin kuulua porukkaan menemällä massanmukana, tupakan poltto alkoi tuolloin, samoin alkoholi tuli kuvoihin ja myös itseinho ja viiltely. Kuuluin vuoden verran porukkaan, sillä sain varastettua vanhemmilta tupakkaa jota myin luokkalaisille vitosella. Jäin kiinni ja samalla menetin suosion porukassa. Kiusaaminen jatkui entistäkin pahempana. Koskaan en kertonut kenellekkään siitä, ketään ei edes kiinnostanut. Kävin yhdessä vaiheessa koulupsykologilla oppimisvaikeuksien takia, siihen se jäi. Kärsin masentuneisuudesta ja sukupuoli-identiteetti kriisistä. Vihasin vartaloani ja itseäni. Mielsin itseni poikana, pillastuin jos joku tytötteli minua. En suostunut pukeutumaan mekkoon tai edes katsomaan tyttöjen vaatteita. Pelkäsin joka päivä että pian rintani kasvavat enkä enää mene pojasta. Bindauksesta en silloin vielä tiennyt. Näihin aikoihin huomasin että olen kiinnostunut tytöistä, en nähnyt pojissa mitään kiinnostavaa. Olin heille vain kateellisia siitä että he olivat poikia...

Anteeksi, nyt en ehdi millään kirjoittaa enempää. Jatkan kun on taas aikaa. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä sun muita :/

I mean this, I'm really sorry

Olen muutamasta blogista lukenut että Blogger ei toimi. Toimiiko teillä? Minulla lagaa aina välillä, mutta kun päivittää niin se rupeaa taas toimimaan. Aika tyhmää. Tänne tulee koko ajan kaikenlaisia uudistuksia, mutta miksei Bloggerista voisi tehdä lagaamatonta? Ärsyttävää kun tämä lagaa välillä niin hemmetin paljon...

Pääni on särkenyt koko päivän. Ärsyttävää sekin. Leluja olen vaihteeksi pessyt. Dubloja tälläkertaa ja nuken vaatteita. Heitän kohta niitä tätejä jollain jos pitää vielä vähänki pestä jotain. En minä sitä varten siellä ole, olen siellä lasten seurana. En pesemässä leluja puhdistusaine huuruissa tunkkaisessa huoneessa jossa on kaikenlisäksi helvetin kuuma. Jos joudun vielä huomenna pesemään leluja menetän varmaan hermoni. Kieltäydyn pesemästä, sanon että olen jo kolme päivää pessyt niitä. Vaadin taukoa. Murisen vaikka esimiehellä että minulla teetetään orjatyövoimaa. "Viitsisitkö tehdä tuon?" "Mulla olis tää kesken." "Jätä se ja tee tämä." "okei..." ... "Heiheihei tuo jäi sinulla kesken!" "Joo, muttakun...." "Et voi jättää töitä kesken!!" Tälläistä minulla töissä. Onneksi siellä on pienä valonpilkkuja, ne lapset. Yksi nukahti tänään syliini ;;w;;

Kaupungillakin meni jotenkin päin sitä itseään. Piti nähdä Emosieni ja tämän uusi poikaystävä, noh porukassa oli muitakin. Tunsin heistä kolme. Yksi tuntemistani ei tunnistanut minua. Olin vain koko ajan hiljaa, vaikka ennen olin ollut ihan mukana kaikissa jutuissa. En vain enää tunnu kuuluvani siihen porukkaan, olen aivan ulkopuolinen. Kuuntelen heidän juttujaan aineista, alkoholista ja seksistä. Mitä sille vanhalle porukalle tapahtui? Missä on se ihana tuntemani Emosieni? Miksi hän on nykyään tuollainen, vetää lääkkeitä ylikulutuksen, dokaa joka viikonloppu. Minulla on ikävä sitä Emosientä kenen kanssa pystyi puhumaan puhelimessa monta tuntia yöllä itkien, sitä ketä oli aina tukena ja kuunteli, vastasi viesteihin ja tekstasi oma-alotteisesti. Tuntuu että ihmiset ovat muuttuneet muutaman kuukauden aikana todella paljon. Haluan helmikuun takaisin, ne kaikki puhelut Emosienen kanssa. Se hyvä fiilis joka tuli kun kävimme yhdessä hänen ja Kaakaon kanssa kahvilla, istuimme monta tuntia ja nauroimme. Minulla on ikävä niitä hetkiä kun kaikki oli täydellistä.

Onneksi pääsen viikonlopuksi melkein 300kilometrin päähän täältä. Mietin että jätän puhelimen kotiin, mutta tarvitsen sitä kyllä. Harmillista. Olisin erittäin mielelläni ollut viikonlopun vain V:n kanssa.

Can you take me to the wonderland?

Anteeksi pitkä postaus väli. On ollut kaikenlaista tässä viime aikoina, eikä blogaaminen ole oikein innostanut helteiden ja väsymyksen takia. Työt vievät aika paljon energiaa ja siihen päälle kuumuus. Olen aina aivan älyttömän väsynyt kun herään, töissä hiljaisella tunnilla olen väsynyt ja sitten kun tulen kotiin olen vieläkin väsyneempi. En ymmärrä, yleensä herään todella helposti, mutta nyt en. Heräämisestä on tullut todella vaikeaa.

Huomenna on pikkusiskoni rippijuhlat. Hänkin on jo niin iso. En osaa kuvitella että se pikkuinen tyttö on jo niin vanha. Rippikoulukin suoritettu ja ikääkin kohta 15. Ostin hänelle rippilahjan, tilasin Japanista asti ja hän saa vielä minulta shoppailurahaa. Syntymäpäivälahjaksi lupasin napakorun. Yritän olla hyvä isosisko, sillainen johon voi luottaa ja on tukena, sekä se joka ostaa kaikkea kivaa aina välillä. Minulla ja pikkusiskollani on todella hyvät välit onneksi, emme riitele melkein koskaan nykyään. Onneksi. Ennen riitamme olivat aivan kamalia ja se päätyi aina haavereihin ja kolhuihin. Yleensä minä olin se ketä raivostui ja löi. Nykyään onneksi osaan hillitä itseni, vaikka pikkusisko onkin välillä aivan helvetin rasittava ja voisin vain ottaa paistinpannun ja kolauttaa kunnolla kalloon.

Olen melkein päässyt yli Restä. Nyt vaivaan taas päätäni sillä kaikella. Muistelen kaikkea mitä teimme yhdessä. Yksi ilta on vain ylitse muiden. Itkettää kun muistelen sitä. Kyyneleetkin ovat jo kastelleet naamani. Miksi rakkaus sattuu? Miksei vain voi kelata aikaa taaksepäin ja tehdä asioita toisin, muuttaa niitä asioita jotka tämän suhteen pilasi.