Tämä on 11 vuosi kun minua kiusataan. 11 vuosi kun käyn koulua, samalla viimeinen. En voi käydä enää nykyistä kouluani, koska 1. en viihdy koulussani. 2. ei ole oikea ala. 3. alussa oli kavereita, nyt ei ole kuin halveksuvia katseita ja syrjimistä.
En ymmärrä mitä teen aina koulussa väärin, jotta saan kiusaamisen niskaani. Ehkä se johtuu siitä että erotun massasta, tai siitä että seurustelen tytön kanssa. Ehkä kenties siitä että olen hiljainen ja hieman ujo. Voi myös olla että ihmiset ymmärtävät sanomani väärin, mutta mikseivät he kysy syytä miksi? Ehkä on vain helpompi suoraan tuomita.
Huomenna käyn kaupungil oppisopimustoimistolla kyselemässä jos olisi mahdollista päästä opiskelemaan oppisopimuksella. Kouluun en halua mennä. Olisi 6h kestettävä luokkaa joka vihaa minua luultavasti enemmän kuin mitään muuta. Ainakin facebook päivityksistä päätellen asia on niin. Onneksi äitini antoi luvan huomiselle poissaololle, kunhan en jää lopullisesti kotiin makaamaan. En edes haluaisi jäädä. Haluan tehdä jotain, mutta se ei ole koulu. Oppisopimus kuulostaa kiinnostavalta, ei tarvitse istua 8h päivässä koulunpenkillä kuuntelemassa kun opettaja selittää mahdollisimman tylsästi asioista vaan pääsee itse tekemään, kokeilemaan ja oppimaan suoraan virheistään. Harmi vain että todella harva paikka ottaa alle 18-vuotiaita töihin ja kuulemma työpaikkoja on vaikea saada.

Minäkin sain monta aww-kohtausta lauantaina. :'D Phih. Kiitoksia kommentista ja onnentoivotuksesta!
VastaaPoistaNiin ja, tervetuloa lukijaksi!
VastaaPoista