Tosiaan olin työssäoppimassa päiväkodissa. Ryhmässä oli 16 lasta joista 4 puhui suomea. Haasteellinen ryhmä mutta tulen kaipaamaan niitä kaikkia ja etenkin sitä työpaikkaa, kaikki hoitajat olivat ihania ja ottivat minut vastaan tosi hyvin. Onneksi pääsen vielä hiihtolomalla sinne, korvaan muutaman poissaolon. Jouduin viimeisellä viikolla jäämään sairaslomalle mielenterveysongelmien takia.
Minulla on mennyt viime aikoina hieman huonommin. Tuntuu etten jaksa enää yhtään mitään, haluaisin vain kadota tältä planeetalta lopullisesti. Olen vaan niin väsynyt. Sain lääkäriltä mielialalääkkeitä, en syö niitä koska niistä tulee epätodellinen olo, höperö. En pidä siitä olosta. Toisaalta sitten se taas on mukava tila, koska tuntuu ettei ole tässä maailmassa, ihan kuin olisi verhon toisella puolella katsomassa mitä muut tekevät. Mutta toisanaan se on todella raivostuttava olo. Ahdistavaa. Viiltely on taas mukana, en vain pysty lopettamaan. Se tuntuu hyvältä kun kylmä terä osuu ihoon. Kun veri valuu. Osaisimpa lopettaa. Uskaltaisimpa kertoa jollekkin.
Poikaystävän kanssa menee hieman paremmin. Ikävoin häntä koko ajan, vaikken ole koskaan edes tavannut häntä. Hän saa oloni tuntumaan iloiselta aika kun juttelemme. Minun ei tarvitse teeskennellä hänen seurassaan, voin rauhassa olla oma itseni pelkäämättä että tulen hylätyksi. Hän teki lupauksen että juttelee kanssani enemmän, jotenkin en usko että se pitää. Meillä on kuitenkin 7h aikaero. Vaikka istunkin päivät pitkät puhelin kädessä odottamassa häntä, olen aina silloin offline kun hän on online. Turhauttavaa kun en vain voi mennä hänen luokseen ja halata. Onneksi kesällä pääsen. Pakko päästä.
