I'm so tired of being here

Olisi paljon sanottavaa. Paljon asioita joista haluaisin puhua, mutta en voi. En osaa. Osittain en edes halua. Tiedän että pitäisi puhua, mutta en osaa. Haluaisin tännekkin kirjoittaa enemmän, mutta en viitsi. En halua huolestuttaa kavereitani jotka tätä lukevat.

These wounds won't seem to heal
This pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

Olen huomannut että nykyään olen herkkä kaikelle. Itken nykyään todella helposti ja mut saa surulliseksi liian helposti. En ollut ennen näin herkkä. En itkenyt vielä vuosi sitten. Piti tapahtua jotain todella kamalaa että itkin. Ennen olin vain surullinen jos joku sanoi jotain. Ei se ollut sen kummoisempaa. Pystyin nielemään paljon pahaa oloa, mutta siihen en pysty enää. Kaikki purkautuu heti. Haluan vanhan minäni takaisin. Sen vahvan. Sen joka jaksoi esittää tarvittaessa iloista. Nykyään en osaa esittää iloista. Heti näkyy läpi. Mihin se vahvuus katosi?

Suunnittelen Englannin matkaa kesäksi kaverini T:n luo. T kuulemma rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta. Tyttöystävä ei pidä ajatuksesta ollenkaan. Ymmärrän häntä aika hyvin. Mutta lupasin Tyttöystävälle että mitään ei tapahdu. Mutta niin. Toisaalta en voi luvata ettei mitään tapahdu koska mun tunteet on niin sekaisin että itkettää. Rakastan Tyttöystävää enemmän kuin mitään muuta, mutta silti mun tunteet vie myös T:hen päin. Plekään että jos lähden nyt Englantiin ja rakastun T:hen enkä halua enää lähteä pois. Pelkään että annan tunteille vallan päättää. Mun tunteet on niin sekaisin että voisin itkeä. En tiedä mitä teen.

Olin tänään siellä työkkärissä. Pääsen luultavasti ruotsinkieliseen päiväkotiin harjoittelijaksi. Ruotsi ei ole mun vahvin kieli, mutta osaan sitä kyllä. ja lasten kanssa on varmasti helpompi puhua ruotsia, koska kielioppi ei ole niin tärkeä. ja aina voin pyytää jotain aikuista sitten vähän auttamaan jos ei onnistu, ymmärrän kuitenkin ruotsia hyvin. Pakko ruveta ehkä vähän lukemaan jotain sanoja, etten ole ihan pihalla mitä siellä tapahtuu.

Huomenna taas pitkästä aikaan tanssimaan. En ole muutamaan viikkoon ollut, koska en ole jaksanut. Joudun laittamaan kuulemma kigurumin päälle. Olemme kaverin kanssa ne päällä ensin noin tunnin kaupungilla. Keräämme varmasti todella todella paljon katseita, mutta aivan sama. Se on mukava asu ja lämmin, ei tarvitse laittaa takkia päälle.

Soveltavuuskoe meni päin vittua. Ei siitä enempää, muutakuin että lähihoitajaa siis musta ei tule. Ne tehtävät olivat liian vaikeata. Mitäpä olen paska koulussa. Ehkä matikan tunneilla olisi joskus voinut kuunnella. Vituttaa oikein kunnolla!

3.10 olisi toinen valintakoe eri paikkaan. Motivaatio pyöreä nolla. En halua muuaalle kun sosiaali- ja terveysalalle.

Anteeksi rumakielen käyttö, mutta ottaa oikeasti päähän

Kirjoitin äsken tänne todella pitkän tekstin, blogger kaatui ja poisti koko kirjoitukse. Vituttaako? - Ei toki :)

No mutta selitän asiat sitten uudestaan tiivistäen.

Eilen koululla meni hyvin, vaikka opo ja urasuunnittelija yrittivätkin saada pääni käännettyä jotta jatkaisin opiskelua. Selittivät mulle ja äidilleni luultavasti puoli tuntia että miksi mun pitäisi jatkaa. Olin jo päätökseni tehnyt. En halua jäädä tuonne. Ei luokan vaihto auta, koska rakennus on sama. Näin aamulla myös kaksi luokkalaista. Moikkasin, he eivät. Ihan sama oikeastaan. Olisihan se ollut kiva jos olisi edes kättä huikannut tai edes hymyillyt, mutta ei. Lokerollakin meni hyvin. Siellä ei ollut ketään, joten sain rauhassa tyhjentää sen ja viedä avaimen luokanvalvojalle, joka kyllä ei ollut koulussa. Ehkä ihan hyvä.

Tänään aamusta olin työkkärissä kysymässä työharjoittelu paikkaa, koska äiti ja urasuunnittelija käskivät. Sain vain ajan perjantaille. Ensin piti ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi ja täyttää muutama lappu. Heräsin siis melkein turhaan tänään 7:30. Olisin voinut nukkua ihan rennosti myöhempään, koska olin vain 45minuntia matkassa.

Avasin vähänaikaa sitten facebookin, siellä oli uusi kaveripyyntö. Yhdeltä luokkaiselta. Naurahdin ja painon hylkää. Ei ne pääse mun listalle enää. Yksi luokkalainen on, mutta hän on senverran mukava ja järkevä, ettei levittele sieltä juttuja. Toivottavasti.

Avasin äsken yhden uuden facebook pelin. Joku CSI: Crime City. Tunnistan siitä henkilöitä X'DD Ne on siitä ohjelmasta C.S.I. Sarja jota aina seuraan. Paitsi nyt kun ei ole omaa televisiota, pikkusisko katsoo omassahuoneessaan jotain ja vanhemmat alakerrassa jotain omaa. Joten nyyh..

When I need you

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa ja vielä vähän ahdistaa. Huomenna koululle hakemaan eropaperi. Joudun käymään pukuhuoneessa hakemassa tavarat lokerosta ja viemässä avaimen luokanvalvojalle. Ahdistaa ajatuskin jo siitä että joudun kouluun. Ajatus siitä että joudun luultavasti näkemään luokkalaiseni. En uskalla mennä pukuhuoneeseen. Mitä jos luokkalaiset on siellä kahvilla. Mitä jos he sanovat jotain?

Isä soitti äsken messengerissä. "Isä haluaa aloittaa videopuhelun." ahdistusta lisää "Olet hyväksynyt videopuhelukutsun." "Videopuhelu on päättynyt." Miksi se lopetti? Eikö isä halua nähdä mua? No ei se tietenkään halua. Jätti minut ja äidin 16 vuotta sitten. Löysin isän yksi päivä facebookista. Nyt aina välillä juttelemme messengerissä. Mutta siihen se jää. Ei isää oikeasti kiinnosta. Aina kun aloitan keskustelun, hän lähtee pois. Miksi hän sitten antoi minulle sähköposti osoitteensa? Mun ja isän suhde on melko monimutkainen asia. En tiedä edes miksi sanon sitä isäksi. Eihän se ole mulle kuin mesekaveri?

Haluaisin niin käpertyä jonkun kainaloon ja olla siinä turvassa kaikelta pahalta. Itkeä pahan olon pois. Haluaisin viiltää. Tehdä uusia jälkiä jalkaan, mutta toisaalta mitä se hyödyttää. Äitikin jo epäilee taas että harrastan itsetuhoisuutta kun pidän aina pitkiä housuja. Ei se sitä sano, mutta sen huomaa ilmeestä.

Tyttöystävän kanssa oli Helsingissä oikein mukavaa. Tuli tuhlattua 50e rahaa, mutta hyväänhän ne meni. Lupauduin maksamaan meidän ruuat, koska tuli muuten ongelmia rahan kanssa, koska molemmilla oli vain isoja rahoja. Tai niin no, suunnilleen isoja, mutta niin. Tyttöystävä maksoi ylipuolet meidän Purikura vammailuista, kuvista tuli aivan kamalia, mutta silti jotenkin aivan ihania~ Kerrankin sain meistä kuvan! Montakin kuvaa. Näin Helsingissä myös yhtä todellatodella hyvää kaveriani. Näen hänet uudestaan Adam Lambertin keikalla, tulee kuulemma moikkaamaan minua ja kaveriani jonoon ~ Fiilis on pitkästä aikaa todella hyvä. Ollut tänään muutenkin hyvä päivä. Kaikki päivät saisivat olla näin hyviä!

Mitä teille kuuluu?



Kaveri voitti kaksi lippua ja tapaamisen Adam Lambertin kanssa ja kuulemma toinen lippu on minun. Pääsen Adam Lambertin keikalle ja tapaaminen. Onko tämä unta? Olihan mulla lippu sinne keikalle, mutta tarvitsin rahaa niin myin lipun. Nyt mulla on mahdollisuus päästä sinne. Olen niin onnellinen

Postissa tuli soveltavuuskoe kutsu sosiaali- ja terveysalalle. Kaveri sanoi heti kun laitoin sen facebookiin: "no Nanami ei oo kestäny missää vuotta enempää X'DD aina vaihtuu koulu" Ymmärsin kuulemma väärin. Miten tuon voi ymmärtää väärin? Olisin ollut nykyisessä koulussa ne kolme vuotta, jos pää olisi kestänyt sitä kiusaamista. Ja olinhan mä koko viime vuoden 10-luokalla.

Joskus tuntuu etten ansaitse olla iloinen. Aina silloin kun on hyvä olla ja elämä hymyilee, joku tulee ja sanoo jotain mistä tulee todella paha olla tai muuten vain jotain tapahtuu. Niin kävi tänään. Hyvä ja ihana päivä takana, sitten tulee kaveri ja rupeaa väittämään jotain mitä olen kuulemma tehnyt ja sanoo rivien välissä että: "vittu mä vihaan sua saatanan idiootti" Anteeksi etten osaa olla hyvä kaveri tai ystävä. Teen aina kaiken väärin. Menettänyt viimei aikoina liikaa tärkeitä ihmisiä. En jaksaisi. Olen kyllästynyt pilaamaan kaiken. En tiedä mitä teen väärin. Olen niin väsynyt tekemään kaiken väärin. Niin väsynyt olemaan aina surullinen. En sano enää ikinä että kaikki on hyvin. Pitkästä aikaa tekee mieli ottaa sakset ja tehdä viiltoja vanhojen parantuneiden sekaan. Voisin vain nukkua kaiken tämän olon pois. En haluaisi herätä enää.

Menin  sittenkin S:älle. Siellä oli Mi, S:än poikaystävä ja muutama muu joita en tuntenut enkä painanut nimiäkään mieleen. Kaikki muut joivat kaljaa ja kaikkea muuta paskaa, itse istuin hiljaa juomatta mitään. Jossain vaiheessa iltaa lähdimme metsään jollekkin nuotiolle paistamaan makkaraa ja jatkamaan kaljan kittaamista. Pelkään pimeää ja metsiä. S, Mi ja yksi niistä joiden nimiä en muista lähtivät kolmisteen metsään etsimään makkaratikkuja. Hetken päästä he rupesivat kiljumaan ja juoksivat minun, S:än poikaystävän ja taas yhden randomin luo. Sanoivat kuulleensa ensin rapinaa ja sitten punaiset kiiluvat silmät jotka tulivat kohti. Ensin ajattelin että se on joku paska läppä, mutta katsoin suuntaan josta he tulivat. Näin itsekkin kaksi punaista pistettä. Mulla vielä tunnetusti on melko laukkaava mielikuvitus, ja uskon kaikenlaiseen mystiseen. Rupesi aivan kamalasti pelottamaan. Kuukin oli niin pelottavan näkoinen, Täysin puolikas ja päällä punertavia pilviä. En tiedä mitä metsästä lähdettyämmä on tapahtunut, että menivätkö se kummitustaloon jonne oli määrä mennä, sillä itse lähdin puolen yön aikaan pois. Tärisin bussissa vaikka miten kauan niitä punaisia pisteitä metsässä. En kyllä halua vähään aikaan pimeisiin metsiin.. Muuten kyllä oli sinäänsä ihan mukavaa, ehkä ensikerralla voitaisiin tehdä jotain ilman alkoholia ja muutamaa muuta ihmistä. Ihan vain minä S, S:än poikaystävä ja Mi.

Olin tyttöystävällä yötä. Oli erittäin mukavaa, vaikka hänen pikkusiskonsa onkin ihan idiootti. Siis oikeastin. En viitsi kertoa edes mitä kaikkea se pikkuneiti on tehnyt. Mutta niin Tyttöystävän kanssa oli kivaa, nukuttiin olohuoneen lattialla kissan kanssa. Se kissa hyppäsi joskus yöllä sohvalta päälleni. Tyttöystävä kuulemma heräsi siihen kun kuului *tömps* itse myös heräsin siihen. Kai nyt kun kuusikiloinen karvakasa loikkaa yllättäen päälle. Se oikeasti painaa sen 6kiloa. Punnitsimme kissan Tyttöystävän äidin pyynnöstä. Opin juomaan myös heillä kahvia. En viitsinyt kieltäytyä kaikista niistä herkuista ja kahvista niin tuli juotua jonkunverran kahviakin. Kahvi on ihan hyvää oikeastaan, kunhan laittaa maitoa ja sokeria. Ehkä mustakin saadaan kofeiiniriippuvainen.

Opo soitti eilen ja kyseli miksi lopetan koulun. Jankkasi kanssani noin puoli tuntia etten saa lopettaa, urasuunnittelija kiekui taustalla samaa. Miksi en saisi lopettaa koulua jos en vain pysty olemaan siellä? Miksi pitäisi olla paikassa jossa ei vain voi olla ilman että saa mielipahaa tai jotain muuta yhtä mukavaa.

Kaikki kaverit valittavat mulle kun koulussa menee huonosti, vaihdossa ei pysty puhumaan kieltä kun ei osaa tai jotain muuta, mutta sitten kun  mulla olisi jotain mistä haluaisin puhua niin "aha okei." tai "ei ole niin vakavaa" tai sitten puheen aihe vaihdetaan radigaalisti. Jos en kiinnostu asiasta niin syytetään ettei mua ikinä kiinnosta, jonka jälkeen suututaan.

Pitäisi mennä S:älle viettämään vähän iltaa, mutta en tiedä milloin tulen ja minne tulen. S ei vastaa viesteihin eikä ole messengerissä tai facebookissa ja mulla ei ole varaa soittaa.. Ehkä S:ää ei kiinnosta nähdä mua, koska sain äsken vastauksen "Emt :D" olisihan se ihan kiva tietää milloin ja minne.

Sain koulusta kaveriltani viestiä. Mua kuulemma dissataan siellä nyt oikein urakalla. Lapsellista vaiko säälittävää? Vai molempia? Ehkä pitäisi hakea mahdollisimman nopeasti se eropaperi, jotta pääsen pois koulusta.

Luokanvalvoja soitti äsken, kysyi miksen ole koulussa ja selitin hänelle syyn. Hän haluaisi pitää minut koulussa, mutta en halua jäädä sinne. Käski myös ottaa yhteyttä opoon. Soitan opolle huomenna, tänään en jaksa.

Äiti sanoi eilen, että puhelin numeroni vaihdetaan. Se on muutamalla ihmisellä, jolla en halua sen olevan. Ehkä on parempi että se vaihtuu, tosin pitää taas opetella yksi numero ulkoa.

Tänään kävin siellä oppisopimustoimistossa, sain nipun papereita mukaan ja kehoituksen mennä huomiseen infoon. Kävin myös kysymässä päiväkodeista ja kaupunkini vanhainkodista mahdollisia työpaikkoja. Vanhainkoti ei tällä hetkellä ota ja päiväkoteihin pitää soitella. Kahteen huomenna ja tuohon läheisimpään torstaina. Läheisimmässä olin tet-harjoittelussa viimevuonna yhteensä kaksi viikkoa. Huomenna pitää myös soittaa luokanvalvojalle ja ilmoittaa että eroan.

Kova ikävä tyttöystävää. Näimme viimeksi lauantaina, kun hänen piti tulla meille yöksi, mutta se ei ihan onnistunut. Onneks näemme  viimeistään ensiviikolla kun menemme Helsinkiin. Ja luultavasti itseasiassa aikasemmin, koska päätin että menen hänen luokseen yöksi.

Ui, jo kolme lukijaa. Tervetuloa vaan kaikille!

Everything happens for a reason, but what is that reason?

Tämä on 11 vuosi kun minua kiusataan. 11 vuosi kun käyn koulua, samalla viimeinen. En voi käydä enää nykyistä kouluani, koska 1. en viihdy koulussani. 2. ei ole oikea ala. 3. alussa oli kavereita, nyt ei ole kuin halveksuvia katseita ja syrjimistä.

En ymmärrä mitä teen aina koulussa väärin, jotta saan kiusaamisen niskaani. Ehkä se johtuu siitä että erotun massasta, tai siitä että seurustelen tytön kanssa. Ehkä kenties siitä että olen hiljainen ja hieman ujo. Voi myös olla että ihmiset ymmärtävät sanomani väärin, mutta mikseivät he kysy syytä miksi? Ehkä on vain helpompi suoraan tuomita.

Huomenna käyn kaupungil oppisopimustoimistolla kyselemässä jos olisi mahdollista päästä opiskelemaan oppisopimuksella. Kouluun en halua mennä. Olisi 6h kestettävä luokkaa joka vihaa minua luultavasti enemmän kuin mitään muuta. Ainakin facebook päivityksistä päätellen asia on niin. Onneksi äitini antoi luvan huomiselle poissaololle, kunhan en jää lopullisesti kotiin makaamaan. En edes haluaisi jäädä. Haluan tehdä jotain, mutta se ei ole koulu. Oppisopimus kuulostaa kiinnostavalta, ei tarvitse istua 8h päivässä koulunpenkillä kuuntelemassa kun opettaja selittää mahdollisimman tylsästi asioista vaan pääsee itse tekemään, kokeilemaan ja oppimaan suoraan virheistään. Harmi vain että todella harva paikka ottaa alle 18-vuotiaita töihin ja kuulemma työpaikkoja on vaikea saada.